Toimintamme
Sukelluskoulutus
Enterprising Wave Oy/ EW Dive sukelluskoulutus tarjoaa yksilöllistä
ja laadukasta sukelluskoulutusta peruskurssista kouluttajakursseihin saakka.
Tuletpa mukaan kurssille yksin tai isommassa ryhmässä, niin aina saamme sovittua
aikataulut oppilaille sopiviksi.
Enterprising Wave Sukelluskoulutus kuuluu maailmanlaajuiseen
NAUI koulutusjärjestöön, jonka kouluttajia kaikki kouluttajamme ovat.
Kurssien sisältö on sama niin täällä meillä Suomessa kuin
muuallakin maailmassa, tosin täällä kotimaassa meillä on hieman vaativammat olosuhteet,
jonka johdosta suomalaiset sukeltajat ovat arvostettuja maailman vesissä.

Koulutuksemme pitää sisällään kaikki peruskurssista kouluttajatasoon saakka. Yhteistyökumppanina sukelluskoulutuksessa meillä on Lahden ja ympäristökuntien uimahallit, joista käytämme kurssiimme parhaiten soveltuvaa allasharjoitteisiimme. Teoriat suoritamme omissa tiloissamme Vuorikatu 5:ssä.
Avovesiharjoitteet suoritamme oppilaiden toivomusten mukaisesti joko paikallisissa järvissä tai vaihtoehtoisesti meressä ( Hanko tai Helsinki).
Käytössämme on laadukas ja toimiva ympäristö kurssimme
onnistuneeseen ja miellyttävään läpikäyntiin. 
Jaa
|